Tiättekö sen tunteen, kun joku toinen ihminen saa sulle pintaan tunteen "olisinpa niinku toi"? Ja nyt ei puhuta välttämättä kateudesta, mun mielestä kateus on joku maailman turhin tunne. Ny puhutaan ihailusta!
Joku laulaa taitavasti, pukeutuu ihanasti, näyttää superhyvältä, jaksaa urheilla tai on makeessa työpaikassa. Se joku on sellanen, kenen saappaissa kävelis mielellään päivän jos toisenki. Oma elämä tuntuu sairaan värittömältä verrattuna siihen ihailtavan arvoiseen tyyppiin, oli se sitten julkkis tai rinnakkaisluokan tyttö. Itellä on päällä tylsät henkkamaukkarievut, meikki on pilalla ennenku on astunu ulko-ovesta, taiteellisia lahjoja ei nimekskä ja tyylisilmä on umpisokee. Kuulostaako tutulta? Musta ainaki.
No, emmäkään omista jotain idolia, tai ihaile jotain täydestä sydämestäni, mutta yksittäisten ihmisten tyylitaju tai taito laittaa tukkaa saa mut välillä huokaseen ihastuksesta. Sellaset tyypit inspiroi valtavasti! Seuras sitä sitten naapurin tyttöö, Mungo-Annaa tai Ruotsin prinsessoja, voi jokanen niistä sytyttää ihmissä valtavan halun oppia jotain uutta.
Tai sitten voi alkaa masentaa.
Mutta mun mielestä ketään on turha ihailla niin, että tuntuu ahdistavalta tallustella omissa saappaissaan; jokasessa meissä on jotain, jota joku voi ihailla. Vaikka olisit luokan hiljaisin, ja huomioimatta jäänein tyttö, voi joku olla salaa rakastunut sun luonnonkiharaan hiuspehkoon tai suoraan hammasriviin. Ei tartte olla mikään hiton herttuatar, että joku katsois sua ihaillen.
Täytyy kans muistaa, että ihminen ei oo pelkästään se kaunis hymy, todistus täynnä kymppejä tai upeet vaatteet. Vaikka blogit, lehtien haastattelut ja FB:n tilapäivitykset kertoo elämän ihanuudesta, ja haluat vaan enemmän ja enemmän sen tyypin tilalle, on suurella todennäköisyydellä sillä jotain murheitakin. Kukaan täällä ei elä täydellistä elämää! Joten älä anna vilpittömän ihailun muuttua sokeeks kateudeks, koska se kusee silmään pahasti. Vaikka jollain olis maailman kuumin poikaystävä tai upein Guccin laukku, ei senkään elämä kokonaisuudessaan välttämättä niin ihanaa ole.
Eli siis ihaillaan vaan muita, mutta ei ryhdytä kadehtimaan tai ainakaan ahdistumaan omasta mitättömyydestään! En ite tykkää kliseistä, kuten "jokaisessa on jotain kaunista" (vaikka se totta onkin, mun mielestä ainaki), joten vaihtaisin sen seuraavanlaiseen: "jokaisessa on jotain ihailtavaa".
Onko sulla joku, jota ihailet roppakaupalla? Tai jopa kadehdit? Vai onko täällä sellaisia, jotka on täysin tyytyväisiä niihin omiin piireihinsä?
No comments:
Post a Comment