Fia's World

Haluan kertoa kaikille vähän vakavasta sairaudesta, mihin meinasin todellakin kuolla.
Kaikki alkoi kun menin ihan uuteen kouluun seiskalla.
Huomasin heti että en sopeudu joukkoon. Pukeuduin avonaisiin vaatteisiin ja mun oli pakko aina olla se paras,kaunein ja muodikkain.
Meijän luokalta mulla ei ollut ainuttakaan kaveria kukaan ei oikeen pitänyt musta. Välitunnit tein läksyjä tai meikkasin koulun vessassa.
Mä sain kokeista silloin vaan kymppejä tai ysejä olin tunnollinen ja kiltti oppilas. Tein läkyt aina huolellisesti, mutta olin vaan jotenkin erilainen kun muut. En juonut, en polttanut röökii en lintsannut tai muutenkaan tehnyt mitään koulun säänjöjen vastaista.
Mua alettiin sit jossain vaikees kiusamaan tosi fyysisesti. Mua potkittiin, lyotiin,syljettiin päälle ja heitettiin kirjoja maahan. Koitin ekana olla reagoimatta asiaan, mutta sitten se vaan jatkui ja jatkui... Muistan yhen kivan kotsan tunninkin kun taikinastani löytyi torakoita ja leppäkerttuja. HYI..... oikeest en tiennyt mistä se silloin vielä johtui, että mua kiusataan?
Aloin sit voimaan tosi huonosti ja ekana jättämään pois koulu ruokalassa käymistä ja samalla kävelemään koulumatkat. Jotka olivat yhteensä 12km.
Harrastin silloin samalla kans tanssia,ratsastusta ja aloitin sitten vielä tenniksen koska halusin purkaa johonkin asiaan pahan oloni.
Mulla ei silloin ollut ees paljon kavereita kenen kanssa olisin enään kauheest ollut väleissä, enkä uskaltanut perheelle puhua asiasta mitään.
Aloin voimaan tosi pahoin painoin silloin 42kiloa ja ajattelin,että en tarvitse mitään apua? et on niitä laihempiakin ihmisiä. Jätin ekana kokonaan herkut pois ja sitten vähensin oikean ruuan määrää, joka myös jäi kokonaan pois jossain vaiheessa. Eli tosiaan jollain omenalla päivässä ja 2000 kalorin kulutuksella. Menin sitten talvisena päivä terkkarille koska opettaja oli pistänyt,mut sinne kun musta alettiin olemaan tosi huolissaan. Punnittiin ja painoin 42 kiloa ja olin 163cm pitkä. Terkkari varoitti etten sais enään yhtään laihtua. Että tilannettani seurattaisiin.. Kiusaaminen jatkui edelleen ja aloin tekemään öisinkin lenkkejä. Juoksin vaan aina niin lujaa kun pääsin. Halusin kaikki pahan pois, mutta kukaan ei tajunnut kuinka paha mulla oisi. :( Menin terkkarille sitten kahden viikon kuluttua uudestaan ja painoni oli tippunut neljä kiloa. Nyt ei enään auttanut vaan terkkari teki heti siinä samassa, musta lähetteen tyksin lastenosastolle.
Menin sinne sitten lääkärille ja tekivät sellaisen päätöksen,että joudun jäämään osastolle. Itkin ja en syönyt mitään moneen päivään. Paino laski ja laski vaan painoin sitten vaan 32 kiloa ja olin kuolemaisillani kun en ollut ees juonut nestettä. Tilanne oli vakava ja ainoa keino oli laittaa nenämahaletku. Vastustelin sitä hetken, mutta lopulta suostuin siihen. En silti suostunut syömään kiinteää ruokaa yhtään.
Lopulta vanhat luokkalaiseni, jotka olivat haukkuneet minua tulivat sairalaan ison nallen ja runokirjan kanssa. Ja pyysivät anteeksi. En silti koskaan voi unohtaa miten minua kohtelivat. Näen joskus vieläkin painajaisia niistä ajoista. Olin sitten toipumassa koko kylmän talven tyksissä lasten osastolla ja olin saanut jo painoa nousemaan ja minut oli aika kotiuttaa.



Kesähän sitten tunnetusti oli sitä kiireistä aikaa ja olin lähdössä kaverini kanssa turkkiin, koska olin saanut luvan lähteä painon nousun vuoksi. Odotin matkaa innolla ja sitten koitti lähtö päivä.
En syönyt koko matkan aikana taas mitään melkeen, koska päässäni oli tunne että lihoan ja ,että sitten olen jotenkin huonompi ihminen.
Olin laihtunut matkan jälkeen kuusi kiloa mikä oli todella vakavaa. Jouduin kesän jälkeen sitten nuorisopsykiaatriselle osastolle. Koska anoreksia on psykiaatrinen sairaus.
En viihtynyt kauheen hyvin osastolla. ja tilanne oli tosi massiivinen ja ahdistava vietin kauheat 9kk osastolla josta minut siirrettiin vaikean hoitoisten yksikköön tonne Tampereen suunnalle. En ollut kauheen tyytyväinen,koska en itse kokenut olevani sairas vaikka muut sen näkivät. Painoin pahimillani 28 kiloa. Olin nenämahaletkussa ja sydänlaitteissa, verikokeissa joka päivä ja luukados testeissä kuukauden välein ja tippalaite oli samalla kädessä, etten kuivuisi.
Olin Tampereella onneksi vain tutkimusjakson eli sen 2kk ja sen jälkeen,mut siiirrettiin Laitilaan sellaiseen hotokotiin. Olin o saanut painoa jonkin verran ylemmäs ja saanut letkut pois,
Sain käydä 2 tuntia päivässä kouluakin vihdoin mitä olin jo kauan toivonutkin. Sitten ajan kanssa sain uusia kavereita kun menin tavalliseen kouluun ja sain elämään hallintaa vihdoin ja olin päässyt niistä ajoista jo lähes yli, että pelkäsin jopa että vesi ja hammastahna sekä huulirasva lihottaisivat.
Sain painoni normaaliksi ja pääsin taas muuttamaan kotiin, minkä tuntui palkitsevalta ja olin silloin maailman onnellisin! :)



Mutta oikeasti toivon enkä vieläkään kestä, sellaista että jos mua läskiksi tullaan sanomaan. Se on pahinta mitä voi sanoa sellaiselle ketä melkein kuoli sairauteen. Jos joku näkee tälläisiä oireita kuten...
Anoreksian tärkein piirre on sairaalloinen laihduttaminen, joka johtaa vakavaan alipainoisuuteen ja saattaa lopulta aiheuttaa nälkiintymiskuoleman. Laihduttamisen keinot vaihtelevat laajalti, mutta anoreksiassa syödyn ruoan ja saadun energian määrä on merkittävän pieni.
Vääristyneen omakuvansa takia anorektikko rajoittaa syömistään sekä saattaa esimerkiksi pyrkiä liikkumaan kohtuuttoman paljon suhteessa ravinnosta saamansa energiaan, jotta laihtuisi entisestään tai pysyisi laihana. Anorektikot voivat myös harjoittaa vatsantyhjennystä oksentamalla tai käyttämällä laksatiivisia lääkkeitä. että en toivo kenellekkään tätä sairautta.